Viehättävän Ventovieras

VIRTUAALIHEVONEN
Olin pohtinut jo olemassaolevan, reaalisti ikääntyvän suomenhevosen hankkimista jo pitkään. Olin myös tutuilta kasvattajilta kysellyt jo itselleni sopivaa hevosta. Mutta mieluista jo muutamaa vuotta aikaisemmin syntynyttä hevosta ei vain löytynyt. Kriteerini hevosen minimalistisesta käytöstä ei täyttynyt minkään hevosen kohdalla, vaan kaikilla oli takanaan jo kisauraa tai jälkeläisiä. Sellainen ei omiin tarkoitusperiini käynyt. Tuontisukuisesta olisin saanut juuri toivomani laisen paketin, mutta vaadin hevoselta myös olemassaolevaa sukua. Etsimiseni oli kaatua suuriin vaatimuksiini, kunnes löysin juuri sopivan orin Viehättävän myyntitopikista. Viehättävän Ventovieras oli jo reilut kaksi vuotta maailmaa kiertänyt hienosukuinen kaveri, jolta ei löytynyt jälkeläisiä. En olisi voinut löytää sopivampaa hevosta itselleni, sillä orin syntymävuosi on 2009. Vaikka Vekellä oli jo joitain kisatuloksia, eivät nämä merkinneet mitään sijoitusten puuttumisen vuoksi. Kasvattajan hyväksyttyä ostotarjoukseni ja pyyntöni Veken elämän aloittamisesta uudelleen tyhjästä, tuli Ventovieraasta oma, reaalisti ikääntyvä herraystäväni, joka saa toivottavasti kulkea mukanani koko virtuaaliharrastukseni ajan.

Miia&Ventovieras 3.1.2012 -
Viehättävän Ventovieras "Veke" VH05-018-9807
Veke on VRL:ssä vielä edellisen, orin hylänneen omistajan nimissä.
syntynyt 22.03.2009, ikääntyy reaalisti
suomenhevosori, rautias, 154 cm
yleispainotteinen, ko. vaativa B, re. 100 cm, me. 80 cm
omistaa Miia (VRL-10864), kasvattanut Ram., Viehättävä

Täyttänyt 3 vuotta 22.03.2012.

© kasvattaja

Luonne

Luonnekuvaus...

Suku

Riitamaan Ristinolla
suomenhevosori, rautias, 155 cm
koulupainotteinen
ko. vaativa B

VIR MVA Ch, Supreme, KTK-II, YLA2, KRJ-I
Raadelman Yksinolla
suomenhevosori, rautias, 150 cm
yleispainotteinen
ko. vaativa A, re. 100 cm

VIR MVA Ch, KTK-I, SLA-I*, YLA1, KRJ-I, ERJ-II, SUP-V
Taikakuun Kuutti
suomenhevosori, tummanpunarautias, 152 cm
yleispainotteinen
ko. vaativa B, re. 90 cm, me. 80 cm
Raadelman Tyttiina
suomenpienhevostamma, ruunikko, 145 cm
yleispainotteinen
ko. helppo A, re. 100 cm

VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2
Sateen Ruutina
suomenhevostamma, rautias, 153 cm
koulupainotteinen
ko. helppo B, re. 70 cm

VIR MVA Ch, Supreme Champion, KTK-II, SLA-I, YLA-2
Legendan Samooja
kadonnut
ravuri
enn. 21,7a

VIR MVA Ch, KTK-II, YLA2, RL-I
Aprikoosin Paaperoinen
suomenpienhevostamma, rautias, 147 cm
koulupainotteinen
ko. vaativa B, re. 40 cm

VIR MVA Ch, KTK-II, SLA-II, KRJ-II, jälkeläisluokka A
Katinka KAT
suomenhevostamma, rautias, 153 cm
yleispainotteinen
ko. vaativa B, re. 100 cm

Ch, Reserve, KTK-III, KRJ-II
Poikamies KAT
suomenhevosori, kimo, 149 cm
yleispainotteinen
ko. vaativa B, re. 120 cm

YLA2, SLA-I, KRJ-II, VVJ-III
Vaapukan Aulis
suomenhevosori, punaruunikko, 154 cm
koulupainotteinen
ko. helppo B, re. 70 cm, me. 50 cm

VIR MVA Ch, SLA-II, KRJ-II
Taika-Tyttö
musta sh 157 cm
este- ja koulupainotteinen
ko. vaativa B, re. 120 cm

VIR MVA Ch, KTK-III, YLA1, SLA-II, ERJ-IV, KRJ-II
Sannin Tiuhti
punarautias sh 153 cm
koulupainotteinen
ko. vaativa B, re. 90 cm

YLA2
Karmiinin Kuraverinen
rautias sh 152 cm
koulupainotteinen
ko. vaativa A, re. 90 cm

YLA2, SLA-II, KRJ-II
Tuikin Tiuhti
tummanpunaruunikko sh 150 cm
koulupainotteinen
ko. helppo A, re. 90 cm

YLA1, KRJ-II

Sukuselvitys

Jälkeläiset

Kisakalenteri

Näyttelyt

Päiväkirja

Ulkoasu ja sisältö © Miia, ellei toisin mainita.